Tämä täti on täysin veto veks. Pari yötä valvottu sairaiden muksujen kanssa. Eilen juoksin 8 km keskisykkeellä 146. Väsytti. Tänään on pakko levätä. Ei jaksa edes kirjoittaa tämän enempää.

Raahauduin aamutuimaan klo 7 salille. Aikamoinen ponnistus minulle näin pimeänä aikana, mutta aikataulu ei meinaa millään antaa myöten kaikelle, mitä pitäisi tehdä, joten ei muuta kuin reippaasti vaan sata lasissa aamusta saakka. Kaverini totesi sähköpostissa seuraavaa, kun valittelin ajan puutetta:

"Kyllä sun ihan oikeesti pitäis vähän katsoa, miten käytät aikasi. Mä en tajua, ettei sulla muka riitä aika maratontreeneihin, sisustukseen, lasten harrastuksiin, huoltajahommiin, vapaaehtoistyöhön, teatterissa käyntiin, leffassa käyntiin, talviuintiin, ystävien tapaamiseen, omiin töihin, muiden jättämiin töihin, juhlien järjestämiseen, syömiseen, juomiseen, rentoutumiseen, ... Kyllähän tuollainen setti nyt pitäisi hallita ihan tosta vaan!  ;-)" (kaveri unohti ne jalkalistat, joita olin juuri edellisessä sähköpostissa mainostanut).

Täytynee myöntää, että minulla on paha taipumus työntää nokkani puuhaan jos toiseenkin ja tosiasiahan on se, että 24 tuntia enempää ei minullakaan vuorokaudessa ole, vaikka kuinka rutistaisin. Olisi vaan niin kiva tehdä kaikkea mahdollista enkä millään suostu uskomaan, ettei se ole mahdollista.

Takaisin päivän epistolaan. Salille siis. Juoksin juoksumatolla 5,5 km ja tein päälle punttitreenin ja venyttelyn. Olo oli sen jälkeen tarmokas, vaikka puolet juoksusta tuntuikin menevän ihan kuin unessa.

Juokseminen ihan missä tahansa säässä voittaa jalkalistojen tuunaamisen mennen tullen. Reuhattuani viikonlopun jalkalistojen kimpussa, juoksu oli vapauttavaa vaihtelua. Koko päivän jatkunut vesisade taukosi illalla ja pääsin juoksemaan kuivassa säässä. Tuuli ei kylläkään tyyntynyt, mutta suuntasin Keskuspuiston pusikoihin tuulta pakoon. Löntystin 13 km rauhallisella alle 140 sykkeellä ja kohtuullisen hyvällä fiiliksellä.

Lenkille lähdettyäni totesin, että iPodista oli akku loppunut, joten musiikin sijaan oli viihdytettävä itseään muilla keinoin. Tuli mieleen eräs ystäväni kanssa käyty keskustelu aiheesta "mistä tykkään ja mitä se minusta kertoo". En tiedä voiko sitä näin julkisesti tunnustaa, mutta ihan ensimmäiseksi tuli mieleen, että tykkään irtokarkeista. En edes uskalla kuvitella, mitä se minusta kertoo... Tietysti olisi pitänyt ensimmäiseksi listata lapset, mies, juokseminen, työ jne. Tietysti tykkään noista kaikista, mutta tykkään kyllä niistä irtokarkeistakin ja sillä hetkellä niitä sattui tekemään mieli. Ehkä pitää jättää nämä filosofiset pohdinnat niihin kykeneville.

Nyt pitää pelastaa sämpylät uunista ja ehkä jopa venytellä

Eilisillan lenkki oli paikoitellen melkoista vastatuuleen pyritelyä. Kävi mielessä, että maratonia ei kyllä mielellään sellaisessa tuulessa juoksisi. Ainakaan , jos se tuuli on vastaan. 8 km tuli puskettua ihan hyvällä fiiliksellä kuitenkin. Talvi taisi tällä erää mennä ja kaikki liukkaus oli hävinnyt vesisateen myötä. Juoksemisen näkökulmasta siis hyvä juttu, mutta muuten ei ympäristö ole kovin mieltä piristävä, kun lumen tuoma valoisuus on taas pois.

Juokseminen tuntuu olevan suosittu harrastus talvellakin. Perjantai-iltana vastaan tuli paljon muitakin vastatuuleen pyrkijöitä. Lohduttaa, ettei ole ainoa hullu, joka tuolla pimeässä säntäilee. 

Suuntasin ulos lenkille tylsän juoksumattokokemuksen jälkeen ja kyllä raitis (miten raitista se nyt kaupungin keskustassa on...) ilma tekee hyvää. Keli oli muuten mainio, mutta kaduilla oleva sohjo ja irtolumi teki juoksemisesta aika raskasta. Paikoin oli myös liukasta. Pariin kertaan leikattu nilkka on tehnyt minusta varovaisen liukkailla keleillä (mummo mikä mummo) ja todettava on, että kaikesta tylsyydestään huolimatta juoksumatolla on puolensa. Lumen ansiosta oli kuitenkin aika valoisaa :-) 

Juoksin 8 km, ensin pienen alkuverryttely, sen jälkeen reipasta tahtia noin 4 km sykkeellä 165 ja lopuksi taas rauhallisempaa verryttelyjuoksua. Päälle vielä kunnon venyttely. Sen verran myöhään meni tuo lenkkeily, että saa nähdä, tuleeko uni. Voi käydä kuten 5 v. poikani totesi, kun patistin häntä nukkumaan, "silmät on kiinni, mutta aivot on hereillä". Itselläni tilanne on tosin päiväsaikaan useinmiten päinvastainen, silmät ovat kyllä auki, mutta aivot mitä vähimmässä määrin hereillä.